Katin
Historia
Katin kauneuskulma 22 vuotta
Sinun ja hyvinvointisi puolesta!
Aloitus
Vuonna 1990 valmistui nuori, innokas kosmetologi SKY-opistolta. Lukion jälkeen hänellä oli ollut mielessä psykologian opinnot tai kosmetologikoulu. Opistolta löytyi kuitenkin se unelma-ammatti, jossa sai olla ihmisten seurassa ja palvella heitä.
Vuosia Kati hoisi asiakkaitaan Korsontie 2:ssa, M-Fysion takahuoneeseen tehdyssä hoitolassa.Lopulta asiakkaita alkoi olla sen verran paljon, ettei pärjännyt enää yksin. Ensimmäinen työntekijä aloitti, mutta koska tilana oli vain yksi huone, ei hoitoja voinut tehdä samaan aikaan.
Muutto ja muutos kokonaisvaltaisemmassa ajattelussa
Vuonna 1997 juhlittiin uuden kolmihuoneisen liikkeen avajaisia. Ensimmäinen kokopäiväinen työntekijä Anne aloitti hoitolassa Katin rinnalla - ja Annehan vastaa edelleen laatuhoidoista Katin kauneuskulmassa.
"Pian alkoi tuntua, että pelkkä ihon hoito ei riitä, täytyy voida nähdä ihminen eritavalla. Aloin lukea ihmisen fysiologiaa uudella innolla ja isoja oivalluksia tehden. Tokihan anatomiaa ja fysiologiaa oli opiskeltu kosmetologikoulussakin, mutta vasta tässä vaiheessa pystyin ymmärtämään jotain tästä kokonaisuudesta nimeltä ihminen. Iho, ihmisen suurimpana erityselimenä, pystyi kertomaan paljon kehon tilasta... ja tästä alkoi aivan uusi ammatti. Aivan uusi ulottovuus!
Luin Jyväskylän yliopistolla ihoa ja fysiologiaa... ahmin ymmärrystä ja oivalluksia syntyi hoitotyössä päivittäin.
Hetken olin tyytyväinen iho ja kehon ymmärrykseen, kunnes alkoi tuntua, että yhtälöstä puuttuu vielä jotain. Silloin löytyi ihan konkreettisesti mielen vaikutus ihan kaikkeen.
Huomasin, että mielen suuntaamisella on aivan mahtava merkitys myös ihotuloksiiin."
Itse voi luoda omaa elämäänsä- mielen hallinta ja tulokset
"Erittäin tärkeää positiivista innostusta ja kannustusta tarvitaan niin ihonhoidossa kuin missä tahansa elämänalueella, jotta tuloksia alkaa tulla kuin itsestään...
Liian usein jäämme pohtimaan jotain vanhaa iho-ongelmaa- vaikka tilanne olisi jo ohi. Tai keskitymme vain niihin "ongelmakohtiin", emmekä enää osaakaan iloita hyvistä ihon tilanteistamme ja hyvistä asioista, koska emme enää näe niitä.
Meidän ammattilaisten tehtävä on taas avata asiakkaittemme silmät näkemään se kauneus, joka jokaisessa on jo nyt."
"Uskon vahvasti vetovoiman lakiin ja siihen, että se mihin keskitymme vahvistuu ja sitä tulee lisää. Siksi on todella tärkeää, että huomaa itse olevansa se oman elämänsä mestari ja luoja.
Luin joskus vanhan idästä tulleen tarinan, jonka perusjuoni on tässä (suo anteeksi, jos tunnet tarinat ja pidät tätä vaillinaisena osana siitä.) Tarinassa kerrottiin kahdesta paikasta ja niiden eroista: taivaasta ja helvetistä. Tarinan mukaan helvetti on paikka, jossa on paljon ruokaa ja herkkuja. Mutta ihminen kärsii, sillä siellä on puolenmetrin syömätikut, eikä hän saa ruokaa niillä suuhunsa. Hän näkee herkkuja ja hyvää, muttei pääse nauttimaan niistä.Taivas on paikka, jossa on paljon ruokaa ja herkkuja. Siellä on myös puolenmetrin mittaiset syömäpuikot. Ihmiset nauttivat ja ovat onnellisia, he syöttävät toisiaan näillä puikoilla.
Koen, että meistä jokainen voi täysin samoissa olosuhteissa itse tehdä itselleen joko helvetin tai taivaan", Kati tarinoi ajatusmaailmastaan.
Muutto ja kaiken osaamisen kerääminen yhteen
Vuonna 2008 Katin kauneuskulma muutti taas takaisin Korsontie 2een eli samaan rakennukseen, jossa oli aloittanut taipaleensa 20 vuotta aikaisemmin. Nykyään hoitola koostuu 7 hoitohuonetta käsittävästä ihoterapiakeskuksesta ja spapuolesta (infrapunasauna, rentoutuskellunta, suolahuone, lifedetox-hoitopaikka ja 7 spahoitohuonetta) sekä koulutus- ja kokoustiloista. Käytössä on 660 m2 asiakkaiden hemmottelemiseen ja hoitamiseen.
Yritys on kasvanut ja sen tehtävä ja idea ovat matkan varrella kiteytyneet siihen työhön, mitä se tänäpäivänä tarjoilee asiakkailleen. Kokonaisvaltaista palvelua ihoterapiasta, highteck hoidoista kuten laserista ja valoimpulssihoidoista, kavitaatiosta hemmotteluhoitoihin.
Yhteistyökumppanit SPAn puolella myös mm. astrologisia tulkintoja, ravintoainesopivuus mittauksia, energiahoitoja, joissa tarjotaan eväitä oman elämän rakentamiseen.
"Sinä olet kaunis- ideologia vetää yhteen sen, että jokainen saa tulla hoitolaan kokemaan hyviä hemmotteluhetkiä tai todella tuloksellisia laserstimulaatioita.
Voimme auttaa Sinua muokkaamaan omaa kehoasi toivomaasi suuntaan, kunhan olet ensin niin itse päättänyt. Tärkeää on kuitenkin, että opit huomaamaan, että onnellisuus on tässä ja nyt. Onnellisuus löytyy hetkestä ja oman itsensä rakastamista juuri sellaisenaan kuin on- vikoineen kaikkineen. Tämän jälkeen voit lähteä tekemään muutoksia, jolloin se ei ole enää itsetarkoitus.
Vasta kun oman itsensä hyväksyy ja rakastaa itseään, voi antaa rakkautta muille ehdoitta.
Näen voimakkaasti sen hyvän, minkä saamme leviämään asiakkaisiimme ja levättyään hetken ja virkistäydyttyään, he jaksavat taas paremmin jakaa hyvääoloaan myös perheelleen ja läheisilleen", kertoo viiden lapsen äiti Kati elämän tehtävästään.
Tervetuloa hoitoihin – ja/tai keksimään uutta nimeä hoitolalle!
NIMIKILPAILUA:
Katin kauneuskulma on muuttunut- kasvanut, kaunistunut ja löytänyt Suuren tehtävänsä.
Keksi hoitolalle uusi nimi, joka valitaan käyttöön, ja tule hemmoteltavaksemme seuraavan vuoden jokaisena kuukautena. Oletko se sinä!
